keskiviikko 17. syyskuuta 2008

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Roadtrip ei lopu koskaan

...Mutta Kahden viikon päästä lennetään kotiin.

Vietimme pari-kolme unenomaista viikkoa lähellä San Franciscoa yhteisöllisessä kylässä nimeltä Bolinas. Kylään ei ole tienviittoja, koska paikalliset asukkaat ovat kerran päättäneet niin. Yövyimme isolla pihalla vanhassa hippibussissa, jossa oli mm. Jefferson Airplanen kiertuepiano.

http://en.wikipedia.org/wiki/Bolinas

Downtown L.A.

Los Angeles on ollut yksi niistä kaupungeista matkamme varrella, jossa auton omistaminen on todella ollut korvaamatonta. Sitäkin suuremmalla syyllä sen olemassaolo oli mukava unohtaa hetkittäin, ja ihmetellä kaupunkia jalkaisin. McArthur Park Downtownissa oli kävelyn arvoinen. Näkemättä jäänyt jalkapallon EM-finaali ei tuntunut enää missään näitä poikia ihmetellessä.

Antti Hollywoodissa

sunnuntai 31. elokuuta 2008

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Näky tulevaisuuteen

Perjantaina Golden Gate Parkissa soi Outside Lands Festival. Me ja Radiohead olemme siellä. Nautimme yhdessä tilanteesta. Neil Youngia ei näy paikalla. Yleisö taputtaa. Kuulemme laulun Paranoid Android. Festarit tulee jatkumaan koko viikonlopun, mutta me kyllästymme jo perjantaina. Minä syön koko ajan kaikkea hauskaa festariruokaa. Antti ei syö oistereita.

Kotimatkalla ylitämme Golden Gate-sillan emmekä todellakaan näe sitä. Käymme In'N'Out Burgerissa. Siellä on listalla vain kolme tuotetta, mutta me tiedämme salasanoja kuten "animal style", joita ei listalla lue, ja saamme aikaan uskomattoman ähkyn. Avaamme television, josta tulee ainoastaan kiinalaisten ja amerikkalaisten telinevoimistelua. Nastia Liukin voittaa.

http://www.sfoutsidelands.com/

maanantai 18. elokuuta 2008

Golden Gate what?

Olen ajanut Golden Gate Bridgen yli nyt yhdeksän kertaa, enkä ole nähnyt sitä kertaakaan. Sumuakin siis on.

perjantai 8. elokuuta 2008

maanantai 4. elokuuta 2008

Tapahtui Santa Monicassa

Surfin´ USA

Huolimatta siitä että huuhdoin kahden tunnin ajan kurkustani alas Los Angelesin alueen likaisimman rannan Venice Beachin suolavettä, niin voin sanoa että surffaus on parasta huvia ikinä. Suurimpien aaltojen kohtaaminen laudan päällä poikittaissuunnassa ei välttämättä antanut ihan parasta mahdollista alkua uralle mutta alun kuitenkin. Huomenna jatkamme elämää samoissa merkeissä ja menemme katsomaan kuinka Mike Lovella ja The Beach Boysilla henki pihisee.






Love, elämäni rakkaus

Kun on ensinnäkin A) Las Vegasissa ja B) laittaa yhteen Beatlesin ja Cirque De Soleilin ja C) menee katsomaan Love-musikaalin, niin voi olla ettei tässä elämässä musikaali sen hienommaksi muutu. Elton John olisi tarjonnut Red Pianollisen D-vaihtoehdon, mutta hänen
kanssaan täytyy palata juttuun tuonnempana. Love on hienointa mitä olen nähnyt.